Teininä kirjoitin itselleni kirjeen,
jonka sai avata 30-vuotiaana. Nuorempi minäni enteili, että
aikuisena minulla olisi ainakin kolme lasta ja työskentelisin
lääkärinä. Asuisin omakotitalossa ja olisin tehnyt
maailmanympärysmatkan. Auts!
Mitähän teiniminäni olisi sanonut,
jos olisi tiennyt, että kolmekymppisenä naisena on vaan hemmetin
vaikeaa saada vakituista työpaikkaa, ainakin viestintäalalta. Sen
vuoksi omakotitalo on saanut pysyä tulevaisuuden haaveena ja
realismia on vuokrakämppä kerrostalossa. Lääkärin ammatti
saattoi teininä näyttää siistiltä, jos oli katsonut kymmeniä
jaksoja Teho-osastoa. "Ai sulla on siis jalassa märkivä paise.
Sori, me ei näytetä sellaista tässä sarjassa. Intuboikaa!"
Matkustaa sentään olen ehtinyt ja lapsia on yksi. Yksi ja kovin
rakas.
Muisto aikakirjeestä nousi mieleeni,
kun vauvamme syntyi. Päätimme tehdä lapsellemme aikalaatikon,
jonka hän saisi avata 16-vuotiaana. Aikalaatikon sisällä on kirje,
joitakin nyt ajankohtaisia esineitä sekä valokuvia. Päällystin
vanhan pakettilaatikon lintupaperilla, jonka ostin Tampereen
Tallipihan Nono-kaupasta. Laatikon kulmiin vedin
Tiimarista hankittua violettia
pallokoristeluteippiä. Kuten kuvasta näkyy, teippi meinaa irtoilla kulmista. En voi suositella. Ei ihme, että Tiimari meni konkurssiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti