Rippimekon jatkoaika

Valmis mekko on sammalenvihreä.

Vaatteista on tullut yhä enemmän kertakäyttötavaraa. Se ei ole ihme. Halpaketjut kauppaavat vaatteita edullisesti, ja usein saumat ratkeilevat ja vaate nyppyyntyy jo ensimmäisen pesun jälkeen. Olen aloittanut kamppailun tätä vastaan. Lumppu ja sauma kerrallaan.

Kun ompelet repeävät, kursin ne kasaan. Kun kuultava farkkukangas vihdoin "avaa verhot" kokonaan, paikkaan housut. Kun kyllästyn vaatteeseen, mietin, miten muokkaisin siitä kivan. Tämä viimeksi mainittu on ehkä se suurin ongelma. Kuinka muokata vanhoista vaatteista "uusia"? 

Rippimekon helma kaipaa saksia.

Valitsin kamppailun ensimmäiseksi vastustajaksi rippimekon! Tuo vaaleansininen ja pikkukukallinen kammotus on ovelasti harhautellut kirpputorille lähteviä kuormia jo parikymmentä vuotta. Se on kulkenut mukanani kymmenessä muutossa, mutta en ole pukenut sitä päälleni kesän 1996 jälkeen. Vastustajan pahimmat ominaisuudet ovat nilkoissa hulmuava helma ja överihempeä vaaleansininen väri. Kohdistin siis hyökkäykseni suoraan niihin. Kaboom! Bang!

Rippimekon muodonmuutokseen tarvitaan napillinen oliivinvihreää Dylon-kangasväriä, joka peittää vaaleansinisen värin. Kangasväri liuotetaan ensin pieneen määrään kiehuvaa vettä. Sen jälkeen väriliuos sekoitetaan sankossa isompaan vesimäärään.

Kangasväri sekoitetaan kuumaan veteen pikkukattilassa.

Upotin rippimekon väriveteen, sekoitin välillä ja annoin värjäytyä sankossa tunnin ajan. 

Sen jälkeen huuhtelin mekkoa hetken juoksevalla vedellä, puristin ylimääräiset vedet pois ja ripustin kuivumaan. 

Kun mekko oli kuiva, lyhensin helman ompelukoneella polvipituiseksi.

Väriliemeä kannattaa hämmentää välillä, että kangas värjääntyy tasaisesti.

Käsittelyn jälkeen vaate näytti siltä, että sen voisi taas pukea päälleen. Eikä siitä enää tule mieleen rippikesä 1996, finnipeitepuikot, kolmiraitaverkkarit ja radiosta päällenauhoitetut C-kasetit.