Punahilkka ja Ritari – emalikirja kuljettaa muistoihin

On kummallista, kuinka joistakin esineistä jää vahva muistijälki. Mummin kaapissa oli valkoinen kulho, jossa oli kummallisten sienten kuvia. Kulho hieman pelotti, mutta samalla kiehtoi. Lapsena tuijotin piirrosmaisten sienten märkinä laskeutuvia lakkeja ja ryhdikkäitä helttoja, kun mummi väänsi kulhossa pullataikinaa.

Lainasin hiljattain kirjastosta Helena Leppäsen Iloista emalia -kirjan, joka kuuluu WSOY:n Keräilijän aarteet - sarjaan. Kääntelin sivuja, ja yhdellä sivulla se tuli vastaan – mummin vanha sienikulho! Kirja kertoi, että funktionalistinen kulho on Kaj Franckin suunnittelua 1950-luvulta. Kulhon Tatti-niminen koristekuvio on Esteri Tomulan käsialaa. Olen selannut emalikirjaa nyt jo kuukausia, uusinut sen neljä kertaa, enkä millään raaskisi palauttaa sitä kirjastoon. Kirja esittelee värikkäitä ja kuvioituja emalipannuja, kahvipannuja ja kulhoja, jotka ovat tuttuja  sukulaisten tai ystävien kodeista. Siinä sivussa kerrotaan emalin ja suomalaisen arkidesignin historiasta.

Kesti-sarjan kahvipannu Raija Uosikkisen Villiruusu-koristeella.

Sotien jälkeinen aika oli Suomessa emalin kulta-aikaa. Metalliteollisuus etsi menetettyjen asemarkkinoiden tilalle uutta suuntaa. Oli aika ”takoa miekat auroiksi”. Kypäröistä tehtiin yöastioita ja kattiloita, kaasunaamareista siivilöitä ja kranaatin hylsyistä mukeja. Suomessa emaliastioita valmisti Wärtsilän Konesilta. 

Miksi emaliastioista tuli niin suosittuja?

Primavera-sarjan kahvipannu Raija Uosikkisen Maaret-koristeella.

Emali on läpinäkymätöntä lasia, joka muodostuu alumiini-boori-silikaattilasista ja lisätyistä väriaineista. Se kiinnittyy tiukasti metallipintaan, kun se ensin sulatetaan ja sitten jäähdytetään. 

Emaliastiat oli helppo puhdistaa, joten ne sopivat hyvin kotitalouskäyttöön. 

Kirppikseltä löydetty ruusuinen emalikulho.

Sotien jälkeen katseet kääntyivät koteihin ja naisjärjestöt tekivät ahkeraa valistustyötä. Perheenemännille painotettiin keittiöhygienian, pöytäetiketin ja kodinhoidon merkitystä.

 Tuberkuloosipelko ruokki emaliastioiden myyntiä, mutta takuuvarmasti myös estetiikalla oli merkitystä. 

Suomalaisen muotoilun kärkinimet pyrkivät luomaan kotien arkisille astioille modernia, värikästä ja monikäyttöistä ilmettä. Suuntaa näyttivät erityisesti Arabian tuotesuunnittelun johtaja Franck, suunnittelija Antti Nurmesniemi sekä tuotesuunnitteluosaston taiteilijat, Raija Uosikkinen, Esteri Tomula, Ulla Procope ja Gunvor Olin-Grönqvist, jotka suunnittelivat emaliastioihin ajanmukaisia, näyttäviä koristekuvioita. Niitä, joista erityisesti muistamme vanhat emaliastiat. Kirjaa selatessa tutut astiat ja kuviot saavat nimet. Punahilkka, Kehrä, Ritari, Kirsikka, Tuulenpesä, Noakin arkki, Neptuna, Vegeta, Ruusukaali, Kehäkukka. Onko joku näistä sinun astiakaapissasi?

Peltisissä kahvisäilytyspurkeissa on myös menneen ajan tuntua.

Kevätwokkia ja taimetusta

Pitkä tauko blogin kanssa. Aloitin vuodenvaihteen jälkeen uuden työn, joka on syönyt aikaa. Nyt lyhyesti pari keväistä asiaa. Laitoin istutuspurkkeihin kasvamaan rucolan, lehtikaalin, kesäkurpitsan ja mangoldin siemeniä. Taimet kurottelevat jo astioista kohti valoa. Meni vähän paremmin kuin rairuohon kanssa, jonka unohdin kokonaan.

Taimet kasvavat purnukoissaan.

Intouduin kovasti ajatuksesta, että oman lehtikaalin kasvatus voisi onnistua. Se johti siihen, että ostin kaupasta pussillisen kaalia ja rakensin sen ympärille wokin. Tähän ruokaan voisi sopia lehtikaalin sijasta myös mangoldi. Jos se menestyy kesällä kasvimaalla.

Nuudeliwokki syntyy lehtikaalista ja härkäpavuista.

Kevätwokki

1 sipuli

1 porkkana

3 kynttä valkosipulia

1 chilipalko

rypsiöljyä paistamiseen

lehtikaalia

3 dl keitettyjä härkäpapuja

100 grammaa cashewpähkinöitä

2 nuudelipussia

Kuori ja pilko sipuli, porkkana ja valkosipuli. Revi lehtikaali suikaleiksi ja poista sitkeä lehtiruoti. Pilko chilipalko. Murskaa valkosipuli ja paista hetkinen sitä chilin kanssa pannulla. Lisää pilkottu sipuli ja porkkana. Heitä lopuksi sekaan lehtikaali ja cashewpähkinät ja pyörittele hetki öljyssä.

Tyhjennä vihannekset pannulta hetkeksi toiseen astiaan odottamaan. Lisää pannulle öljyä ja nuudelipussien mausteliemet. Murustele nuudelit pannulle ja kaada päälle tilkkanen vettä. Pehmitä nuudeleita hetken aikaa pannulla ja lisää pavut ja vihannekset.

Rippimekon jatkoaika

Valmis mekko on sammalenvihreä.

Vaatteista on tullut yhä enemmän kertakäyttötavaraa. Se ei ole ihme. Halpaketjut kauppaavat vaatteita edullisesti, ja usein saumat ratkeilevat ja vaate nyppyyntyy jo ensimmäisen pesun jälkeen. Olen aloittanut kamppailun tätä vastaan. Lumppu ja sauma kerrallaan.

Kun ompelet repeävät, kursin ne kasaan. Kun kuultava farkkukangas vihdoin "avaa verhot" kokonaan, paikkaan housut. Kun kyllästyn vaatteeseen, mietin, miten muokkaisin siitä kivan. Tämä viimeksi mainittu on ehkä se suurin ongelma. Kuinka muokata vanhoista vaatteista "uusia"? 

Rippimekon helma kaipaa saksia.

Valitsin kamppailun ensimmäiseksi vastustajaksi rippimekon! Tuo vaaleansininen ja pikkukukallinen kammotus on ovelasti harhautellut kirpputorille lähteviä kuormia jo parikymmentä vuotta. Se on kulkenut mukanani kymmenessä muutossa, mutta en ole pukenut sitä päälleni kesän 1996 jälkeen. Vastustajan pahimmat ominaisuudet ovat nilkoissa hulmuava helma ja överihempeä vaaleansininen väri. Kohdistin siis hyökkäykseni suoraan niihin. Kaboom! Bang!

Rippimekon muodonmuutokseen tarvitaan napillinen oliivinvihreää Dylon-kangasväriä, joka peittää vaaleansinisen värin. Kangasväri liuotetaan ensin pieneen määrään kiehuvaa vettä. Sen jälkeen väriliuos sekoitetaan sankossa isompaan vesimäärään.

Kangasväri sekoitetaan kuumaan veteen pikkukattilassa.

Upotin rippimekon väriveteen, sekoitin välillä ja annoin värjäytyä sankossa tunnin ajan. 

Sen jälkeen huuhtelin mekkoa hetken juoksevalla vedellä, puristin ylimääräiset vedet pois ja ripustin kuivumaan. 

Kun mekko oli kuiva, lyhensin helman ompelukoneella polvipituiseksi.

Väriliemeä kannattaa hämmentää välillä, että kangas värjääntyy tasaisesti.

Käsittelyn jälkeen vaate näytti siltä, että sen voisi taas pukea päälleen. Eikä siitä enää tule mieleen rippikesä 1996, finnipeitepuikot, kolmiraitaverkkarit ja radiosta päällenauhoitetut C-kasetit.

Kohti joulua

Tip, tap. Sanomalehti ja pukkikiiltokuvat koristavat joulukortteja.

Joulukuu alkoi hyhmäisessä hämärässä. Onneksi räntäsateen voi teljetä ulos, panna glögipannun tulille ja kohdistaa ajatukset jouluun. Minun jouluni alkaa korttien askartelusta ja maustehyllyn perkaamisesta. 

Jäikö viime vuodesta neilikkaa ja kanelitankoja? Entä pitääkö ostaa kartonkia ja kimalleliimaa? 

Joulukuun ensimmäisellä viikolla postitin joulukortteja ja näpersin sanomalehdestä ja sammalesta metsäisen kranssin. Tyhjensin myös jääkaappia ja tein keitin sukulaisilta syksyllä saaduista maa-artisokista sopan. Tästä on hyvä jatkaa.

Muhkuraisten sokkien kuoriminen riipii hermoja, mutta maku palkitsee.

Pehmeä sokkasoppa

maa-artisokkia

1 iso peruna

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

öljyä paistamiseen

vettä

1 kasvisliemikuutio

2 dl kaurakermaa

Kuori ja paloittele artisokat, perunat ja sipuli. Pilko sipuli ja kuori valkosipuli. Kuullota ensin kattilassa öljyssä valkosipulia ja sipulia, lisää joukkoon peruna ja artisokat. Pyörittele hetki öljyssä. Murenna kattilaan kasvisliemikuutio. Kaada päälle vettä niin, että juurekset nippa nappa peittyvät. Anna kiehua pehmeiksi ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää samalla sopan sekaan kaurakerma.

Artisokka irti!

Sammalkranssin ainekset löytyivät metsästä ja paperinkeräyspussista.

Hamsterin omenasipsit

Rapsakat omenasipsit maistuvat talvella hamstereille.

Syksyllä keittiössä tuoksuvat sienten ryöppäysvesi, omenankuoret ja höyryävä mehumaija. Säilömisestä tulee aina puuhakas olo ja hyvä mieli. Sen tiesi myös kirjailija Veikko Huovinen, joka kirjassaan Hamsterit kiteyttää kesän sadon hilloamisen, pakastamisen ja kuivattamisen perimmäisen ajatuksen.

"Elämä ei ole toivotonta, kun ihmisellä on hyvät talvivarastot! Ajattele, tuuli vonkuu, puunoksa lyö ikkunaan ja kinokset peittävät melkein koko talon. Mutta, sanon vakaumuksella, kellarisi ja aittasi ovat täynnä, halkopinot nousevat jylhästi takapihalla ja vahvan villapuseron pystykaulus sanalla sanoen nostaa leukasi pystyyn. Hoi, vihellät myrskyille, naurat uhmaavasti pakkaselle. "

(Veikko Huovinen: Hamsterit, 1957.)

Tänä syksynä olen hamstrannut pakastimeen tatteja, kanttarelleja, lampaankääpiä, mustikoita, punaisia ja mustia viinimarjoja, marjamehuja, lehtikaalia sekä mansikoita. Eilen nostimme keittiönpöydälle kuivurin, kun saimme vanhemmiltani kaksi isoa kassillista omenoita. Koska omenahyvettä ei pysty syömään yhtä vuoallista enempää, päätin tehdä ompuista sipsejä.

Sipsien kuivaaminen on hidasta puuhaa, joten siihen kannattaa varata yksi kokonainen päivä. Poista omenoista siemenkodat omenaporalla tai veitsellä. Veistä sen jälkeen juustohöylällä niistä ohuita siivuja kuivurin ritilöille ja napsauta kuivuri hurisemaan. Lopputulos on tosi herkku. 

Sipsien kuivaamiseen kannattaa varata kokonainen päivä.

Kerrostaloasujina meillä ei ole omaa pihaa eikä omenapuita. Se ei kuitenkaan estä sadon korjaamista ja säilömistä. Varsinkin omenoita voi syksyisin saada helpostikin, kun vaan rohkenee etsiä ja kysyä. Helsingin Sanomien uutisen mukaan monelle omakotitalossa asujalle runsas omenasato voi olla taakka, josta halutaan päästä eroon.

Tampereella omenoita voi kuuluttaa ainakin Facebookin Omenapörssissä. Omenapuita ja marjapensaita, joista saa vapaasti kerätä, on merkitty myös kaupungin satokarttaan. Omenoita kannattaa kysellä myös ystäviltä ja sukulaisilta, jotka asuvat omakotitaloissa. Miksei ihan vierailtakin. Sen verran hyviä säilykkeitä niistä syntyy talvivarastoon.

Polttareissa yrttitilalla

Opiskelukaverini meni kesällä naimisiin pienimuotoisesti perhepiirissä. Halusimme pitää hänelle jälkikäteen polttarit tai eräänlaisen "naisten illan". En osallistunut ohjelman suunnitteluun paljoakaan, mutta kokonaisuudesta tuli lopulta varsin mieluinen.

Vietimme yhden yön Hämeenkyrössä Frantsilan yrttitilalla, jossa pääsimme kokeilemaan tilan luomuyrteistä valmistettuja kosmetiikkatuotteita, syömään maukasta kasvisruokaa ja nukkumaan kunnolliset yöunet. Pienen lapsen äiti arvostaa kaikkia näitä asioita. Toki myös kaljanhuuruinen konttaaminen hassuissa asuissa voi olla hauskaa, mutta ei tässä elämäntilanteessa. Ei kiitos.

Päivän aluksi kokoonnuimme Hämeenkyröön Frantsilan Kehäkukka -ravintolaan. Kasvisravintola on perustettu vanhaan talonpoikaistyyliseen koulurakennukseen. Ravintolasta saa joka päivä lounasta, mutta vegaaniruokavaliosta kannattaa ilmoittaa etukäteen.

Polttaripäivänä seisovassa pöydässä oli tarjolla linssilanttumuhennosta ja kidneypapu-omenasalaattia. Keittiöstä sain lautaselleni lisäksi kermaista parsamakaroni-muhennosta ja vegaanista porkkanalaatikkoa. Ruokajuomana oli raikasta herukanlehdistä valmistettua Louhisaaren juomaa. Jälkiruoaksi sain marjakiisseliä ja kauravaniljakastiketta. Huomasin, että kahvilasta olisi saanut myös soijamaitopohjaisia smoothieita. Kupu oli kuitenkin siinä vaiheessa niin pullollaan, että olisi ollut hulluutta tilata sellainen. Teki kyllä mieli.

Kehäkukan vegaaniannos oli kookas ja maukas.

Kasvisravintola Kehäkukasta saa joka päivä lounasta.

Ruokailun jälkeen ajoimme Frantsilan luomuyrttitilalle, jossa polttarisankari pääsi kasvohoitoon. Sillä aikaa me muut purimme tavaramme ja majoittauduimme vanhaan piharakennukseen. 

Majoituskansiosta kävi ilmi, että Kyröspohjan kansallismaisemissa sijaitseva sukutila siirtyi nykyisille omistajilleen Virpi Raipala-Cormierille ja hänen miehelleen James Cormierille 1980-luvun alussa. Omistajat ovat agronomeja, jotka haluavat edistää yrttitietoutta ja terveitä elämäntapoja. Pariskunta on kehittänyt noin 250 erilaista yrttituotetta, kuten yrttiteelaatuja, mausteseoksia ja kylpy- ja ihonhoitotuotteita, joista useita mekin pääsimme kokeilemaan vierailun aikana. Yöpymisympäristö oli aika romanttinen, vanhoine kaakeliuuneineen ja koristeellisine kampauspöytineen. Kerrossängyissä oli ruusulakanat ja jopa vesikannuihin oli ujutettu ruusunlehtiä!

Päivällisellä tarjottiin yrttistä linssikeittoa ja ruusunlehtisalaattia.

Iltaruokana oli luomuyrteillä maustettua linssikeittoa ja öljyistä salaattia, jossa oli aurinkokuivattua tomaattia ja tietenkin - ruusunlehtiä. Olimme saaneet tuoda omat viinit illallispöytään, joten soppaa ryyditti kellarinkylmä riesling. Salaattia aion kokeilla kotonakin. 

Yöpymispaikan kuistilta voi katsella vehreää pihapiiriä.

Ohje voisi mennä jotenkin näin:

Puolikas varhaiskaali raastettuna

Puolikas purkki aurinkokuivattuja tomaatteja

1/2 desilitraa oliiviöljyä

2 ruokalusikkaa omenaviinietikkaa

kurttulehtiruusun terälehtiä

Illalla pääsimme kaikki yhdessä yrttisaunaan. Suihkuhuoneeseen ja pukutiloihin oli jätetty Frantsilan tuotteita, joita saimme testailla saunomisen aikana. Oli kylpyöljyjä, löylytippoja, nokkosshampoota ja ruususuihkugeeliä. Pukuhuoneessa oli erilaisia hoitavia voiteita, joilla sai rasvata ihoa kylpemisen jälkeen. Iho, hiukset ja olo tuntuivat hoitojen jälkeen pehmeiltä. Pää putosi ruusulakanoihin jo pian puolen yön jälkeen. Zzz.

Frantsilan tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa.

Kun palasin polttareista kotiin, kaivoin esiin yrteistä ja niiden käytöstä kertovat kirjani. Miksei kotonakin voisi hyödyntää enemmän yrttejä ja luonnonkasveja ruokien maustamisessa ja kauneudenhoidossa. Mari Kiistalan graduun pohjautuvassa kirjaan Ruusuvettä ja koivunlehtiä (Nemo, 2004) on koottu vanhan ajan kauneudenhoitoreseptejä, joiden raaka-aineet löytyvät lähiluonnosta tai ruokakaapista. Kirjan ohjeesta voisi soveltaa kesäisen jalkakylvyn.

Vadillinen lämmintä vettä

2 ruokalusikkaa ruokasoodaa

3 ruokalusikkaa oliiviöljyä

2 teelusikkaa omenaviinietikkaa

rosmariinia

puna-apiloita

Melkein samoista aineksista syntyy myös hiuksille yrttinen ravinnehuuhtelu.

1/2 desilitraa puna-apilaa

1/2 desilitraa nokkosta

1/2 desilitraa rosmariinia

1/2 litraa kiehuvaa vettä

(1 ruokalusikka omenaviinietikkaa)

Hauduta yrttejä kuumassa vedessä puolisen tuntia. Siivilöi ja käytä hiusten viimeisenä, ravitsevana huuhteluna pesun yhteydessä.

Rosmariini puhdistaa kaikentyyppisiä ihoja, tuoksuu virkistävältä ja heleyttää väsynyttä ihoa.

Puna-apila pehmentää ja supistaa ihohuokosia.

Nokkonen rauhoittaa ja puhdistaa normaalia sekä rasvaista ihoa ja kiihdyttää päänahan verenkiertoa. Se estää hilseen muodostumista ja vähentää rasvoittuvuutta. Nokkonen vahvistaa tumman ja punaisen tukan omaa väriä.

Otin polttareissa kuvia iPhonella, joten kuvien laatu ei ole kummoinen. Toivottavasti näistä saa kuitenkin vähän käsitystä siitä, millaisesta paikasta on kyse.

Muistipeli pilttipurkkien kansista

Aurinkoinen muistipeli on sadepäivän ilo.

Naps. Tämä on ääni, joka on tullut meidänkin taloudessamme tutuksi ruoka-aikaan. Ei, se ei ole hellan levy eikä vedenkeitin. Se on pilttipurkki. Ajatuksena tietenkin oli keitellä ja muussata taaperollemme joka aterialle ravitsevia lähiluomusoseita, mutta ajatukseksi se on jäänytkin. Sen vuoksi kierrätyspisteessämme kilisee joka viikko lasitavaraa useammankin aaltomaljakon tarpeiksi.

Olen joskus askarrellut pilttipurnukoista tuikkulyhtyjä, mutta tällä hetkellä meillä ei ole akuuttia tarvetta kymmenille tuikkulyhdyille. Kannamme siis purkit kierrätykseen. Pyöreistä peltikansista sen sijaan päätin vaikka väkisin askarrella jotakin. 

En haluaisi edes laskea, kuinka paljon kansia kertyy vuodessa.

Muistuipa siitä sitten mieleen idea, jonka näin hiljattain Papiljottilehmä ja haalarihai -askartelukirjassa. Aurinkoinen muistipeli syntyi muutaman sadepäivän aikana. 

Keräsin, pesin ja kuivasin parillisen määrän kansia. Sen jälkeen maalasin kannet peittävällä ja nopeasti kuivuvalla sinkkivalkoisella akryylimaalilla. Maalasin valkoisen päälle vielä pari kadmiumkeltaista kerrosta. 

Kun kannet olivat kuivuneet, kaivoin esiin vanhoja Kotoliving-lehtiä. Jokaisessa lehdessä on kauniita kuviopintoja, jotka sopivat hyvin paperiaskarteluun. Leikkasin lehdestä ja vanhoista lahjapapereista kuvapareja muistipeliin. 

Kuvaparit on leikattu Kotoliving-lehdistä ja lahjapapereista.

Lopputulos on vähän kotikutoisen näköinen, mutta ihan kiva. Sitten vaan pelaamaan!

Sinkkivalkoinen on hyvä peittomaali.