Kurkistus rakennustyömaalle

Kolahtelevat paljut, leukojaan rouskutteleva betonimylly ja työmiesten karkea kieli tempaisevat lukijan keskelle rakennustyömaan kuhinaa Kalle Päätalon esikoisromaanissa Ihmisiä telineillä. Kirjassa seurataan Mammonalinnaksi kutsutun liikerakennuksen nousua montusta harjakorkeuteen. Rinnakkaistarinana kulkee päähenkilö rakennusmestari Mauno Joensivun umpikujaan ajautunut rakkauselämä ja sen sotkujen selvittely.

Kalle Päätalo tunnetaan parhaiten Koillismaa- ja Iijoki-sarjoistaan.

Heti kirjan alussa voi huomata, että päähenkilön edesottamuksissa on jotain tuttua. Nuori poika elää karua elämää puusavotoilla, kouluttautuu ja pääsee kovalla työllä etenemään rakennusmestariksi. Ensimmäinen avioliitto päättyy avioeroon naissotkujen vuoksi. Kertooko Päätalo itsestään vai fiktiivisestä päähenkilöstä Mauno Joensivusta? Ehkä kirjailija on ottanut varsin tosissaan klassisen ohjeen: "Kirjoita vain siitä, minkä tunnet". Olipa miten oli, ainakin lukija voi nauttia todentuntuisesta rakennustyömaan ja sen ihmisten kuvauksesta. Sen Päätalo hallitsee.

Työmaalle vyörytetään välillä vähän liikaakin karikatyyrimäisiä hahmoja. Joukosta löytyvät tietenkin änkyrä luottamusmies, rivosuinen repsikka ja juoppo sekatyömies. Henkilöt eivät päähenkilöä lukuunottamatta kehity, vaikka työmaan persoonien kuvaus pinnallisesti onkin varsin osuvaa. Humanistinainen iloitsee, kun oppii uutta termistöä. Ensimmäisen päätaloni jälkeen tiedän, mitä uralankut, kattotuolit ja sokkelin anturat ovat. Melkein tässä voisi rakentaa talon.

Ihmisiä telineillä on mielenkiintoinen ajankuva Suomen jälleenrakennusajan työelämästä. Työmiehet painoivat kuusipäiväistä työviikkoa, palkat maksettiin suoraan käteen tilipäivänä, eikä irtisanomisaikaa ollut. Työntekijät yrittivät hilata palkkaansa suuremmaksi istumalakoilla.

Kirjan rakennuksella työskentelee nyt jo kadonneita ammattiryhmiä, kuten tiilenkantajia ja laastinsekoittajia. Töitä tultiin kysymään suoraan työmailta, ja niitä löytyi helposti. Jos homma ei sujunut, työnantaja antoi kenkää. Yksinkertaista. 1950-luvun Suomessa ei tarvinnut viilata työhakemuksia tai osallistua TE-toimiston "Näin brändäät itsesi sosiaalisessa mediassa"-kurssille. Toisaalta työsuhdeturva oli olematon. Kirja saa pohtimaan myös, kuinka paljon koneellistuminen on muuttanut työelämää, rakennustyömailla ja muuallakin.

Eräät tuttavani ovat täysin hurahtaneet Päätalon tuotantoon. Iijoki-kirjojen paksut niskat ovat aika luotaantyöntäviä, mutta ehkä tämän verryttelyn jälkeen rohkenen tarttua niihinkin.

Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä. (1958) Gummerus.

Kuva: Wikimedia commons/ Eero Marttisen kirja: Mestarin eväät - Kalle Päätalon taival kuvin ja sanoin (1994), s. 135

Tassutteluvillasukat

Välttelin pitkään villasukkien neulomista, koska kuvittelin kantapään neulomisen vaativan jotain syvempää viisautta. Samalla kuitenkin fiilistelin kirjastossa salaa sukkakirjojen ihania malleja, kirjoneulesukkia ja palmikkovarsia. Lopulta keräsin sisuni ja päätin, että saatana. Nyt kyllä neulon yhdet sukat. Ei se voi niin vaikeaa olla.

Nörtti katsoo aina ensin apua netistä ja kappas, sieltä löytyi tämä perusteellinen opastusvideo kantapään neulomiseen. Apua sain myös silloisen työporukan neulekerhosta. Neuloimme porilaisessa Kirjakauppa-baarissa usein tyylikkäästi viinilasin, sipulirenkaiden ja maalaisranskalaisten äärellä. Sukkalankoihin saattoi jäädä rasvatahroja, mutta se oli hyvän tunnelman väärtiä. Puheenporinan lomassa sukat valmistuivat melkein itsestään.

Tassutteluvillasukat on kudottu Noro-langasta, jota hankin porilaisesta Lavikon lankakaupasta. Yksiin sukkiin kului kolme kerää lankaa. Vähemmälläkin olisi pärjännyt, jos olisi tinkinyt varsien pituudesta. Ehkä uskallan neuloa toisetkin.

Retroruokaa reseptikorteista

Kuka tunnistaa tämän laatikon? Puoliso oli auttamassa kaverinsa muutossa ja sai muuttotavaroista mukaansa originaalin 1970-luvun reseptikorttilaatikon. Ilahduin tuliaisesta kovasti, koska muistan samanlaisen lapsuudestani.

Äitini oli kerännyt laatikon täyteen Mestarikokki-reseptikortteja, joita plarasin pikkutyttönä innokkaasti keittiön pöydän ääressä. Kortit on jaettu punaisilla välilehtisillä osastoihin, joten tilanteeseen sopivan reseptin löytäminen on lähes yhtä helppoa kuin googlea käyttäisi. Lähes.

Korttien ruoilla on ajan henkeen sopivia nimiä, kuten "Nokkelan kokin salaatti", "Aurinkoinen anjovisleipä" tai "Maukas paistos tähteistä". Myös reseptien kuvaukset ovat näin 2000-luvun ruokahifistelyn ajasta katsottuna aika viihdyttäviä.

Kasvisruoka on tunnetusti laihdutusruokaa.

"Vihannesateria silloin tällöin on eduksi sekä kukkarolle että vartalolle."

Juhlatunnelma syntyy yllättävistä ruokalajeista.

"Miksemme voisi arkenakin luoda pöytään pientä juhlan tuulahdusta, ainakin silloin tällöin. Ehdotamme retiisikeittoa."

Esittelytekstien kirjoittaja myöntää välillä itsekin, että ideat ovat vähissä.

"Tämänkertainen ruokaohjeemme on hieman erikoisempi, paistamme greipin ja tarjoamme sen lämpimänä alkuruokana."

Entä tiedättehän italialaiset, nuo surkeat leipurit!

"Leivonnaiset eivät ole italialaisten vahvimpia puolia, mutta tämä rommikakku on sekä esittelyn että leipomisen arvoinen"

Kiitos tästäkin tiedosta.

"Kastanja on meillä Suomessa melko harvinainen ruoka-aines. Tosin maassamme kasvaa hevoskastanjaa, mutta sen hedelmiä ei voi syödä."

Että näin. Vakavasti ottaen reseptilaatikko on kiinnostava sukellus arkiruokailun historiaan. Reseptit kertovat, millaisia aterioita kotikeittiöissä on valmistettu 1970-luvulla.

Laatikot, padat, murekkeet ja erilaiset hyytelöt ja hyydykkeet ovat selvästi olleet suosittuja. Pakastimet yleistyivät 1970-luvulla ja helpottivat ruoanlaittajien arkea. Yksi reseptinipuista onkin nimeltään "Pakastajan leivonta- ja ruoka-ohjeita". Ensimmäisillä ulkomaanmatkoilla suomalaiset tutustuivat pizzaan, spaghettiin ja espanjalaiseen paellaan ja kokeilivat niitä myös kotona. Hedelmäosastolta ei vielä hamstrattu syöntikypsiä avokadoja pastatarpeiksi tai guacamoleen. Reseptikortit esittelevät "eksoottisen" avokadon hedelmänä, josta voi valmistaa esimerkiksi "raikasta keittoa". Hmm.

Kasvissyöjälle reseptilaatikon anti on varsin niukka. Vegaanisia reseptejä ei ole semminkään. Kasvisruoat ovat tomaattisia patoja tai keittoja, joihin on ujutettu kanalientä. Tai sitten juustolla kuorrutettuja kasviksia. Tai munakkaita hernemaissipaprikatäytteellä. Päätin tästä huolimatta testata muutamia reseptejä vegaanisiksi sovellettuina. Retroateriakokonaisuuteen kuului näin ollen huokeaa tofunakkipataa, sitruunajuomaa sekä puolukkapäärynöitä. 

Sitruunajuoma

(1 1/2 litraa)

4 kiinteää virheetöntä sitruunaa

2 tlk (n 25 g) sitruunahappoa

1 kg hienoa sokeria

1 litra vettä

Harjaa sitruunat lämpimässä vedessä. Kuori niistä perunankuorimella keltainen kuori, varo ettei valkoista osaa tule mukaan. 

Sekoita kuoret, sitruunahappo ja sokeri ruukussa. 

Kiehauta vesi ja kaada se seoksen päälle. Anna jäähtyä. 

Puolita sitruunat, purista mehu tarkoin pois pusertimella. Lisää mehu seokseen. Hämmennä hyvin. Anna juoman seistä seuraavaan päivään. Siivilöi se. 

Kaada juoma hyvin pestyihin kylmiin pulloihin, joissa on patentti- t. kierrekorkki. Säilytä pullot kylmässä ja pimeässä, kernaasti jääkaapissa.

Sitruunajuoma sopisi vodkan lantraukseen.

Arvio: Kyllä, juomaan tulee kilo sokeria. Kilo! Ajatusta on vaikea saada pois mielestä, ja ensimmäisellä kulauksella takahampaita vihlaisee. Koemaistajaksi saapunut ystäväni sen sijaan on innoissaan. Hänen mielestään sitruunajuoma olisi täydellistä lantrinkia vodkalle. 

Huokea tofunakkipata

1 tofunakkipaketti

2 suurta sipulia

4 suurta tomaattia

pussi pakasteherneitä

1/2 litraa kasvislientä

suolaa, pippuria, laakerinlehti

 

Kiehauta kasvisliemi ja kalttaa tomaatit kiehuvassa liemessä. Pane ne syrjään. Leikkaa sipuli isoiksi lohkoiksi ja laita ne pataan, pane sinne myös laakerinlehti, vähän suolaa ja ripota jokunen pippurinmarja joukkoon. Kaada kasvisliemi päälle. Pilko soijanakit ja heitä nekin pataan. Lisää pataan tomaatit ja herneet ja anna ruoan hautua padassa, kunnes kaikki aineet ovat kauttaaltaan lämmenneet.

Arvio: Tämä ruoka maistuu ihan menneisyydelle. Laakerinlehdet ja pippurit tuovat pataan karjalanpaistimaista tunnelmaa. Keitin kaveriksi perunoita ja viheltelin syödessäni patakakkosen tunnusmusiikkia.

Tofunakkipata valmistui puolessa tunnissa.

Puolukkapäärynät

200 grammaa puolukkahilloa

1 dl vettä

1 kanelitanko

4 kypsää päärynää

Pane puolukkahillo ja vesi paksupohjaiseen kattilaan, lisää kanelitanko. Kuori päärynät, puolita ne, poista siemenkodat ja pane päärynät kattilaan. Kiehauta hedelmät ja marjat. Anna päärynöiden sen jälkeen hiljaa poreilla hillossa noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeät, mutta eivät soseisia. Ota kattila lämmöltä ja jätä päärynät siihen vielä 10 minuutiksi. Ota kanelitanko pois kattilasta. Kaada ruoka maljaan ja anna sen jäähtyä kokonaan, kernaasti jääkaapissa.

Arvio: Jälkiruokaa ei tarvitse syödä kuin muutama lusikallinen ja makeannälkä katoaa useaksi päiväksi. Puolukka tuo jälkkäriin mukavan happaman säväyksen. Plussaa myös siitä, että maustekaapissa mököttävälle kanelitangolle löytyy muutakin työtä kuin jouluisen sekahedelmäsopan maustaminen. 

Päärynäsydämiä voi tarjota vaikka ystävälle. <3

Pesukoneessa huovutetut tumput

 Villapaita eksyy tavallisen pyykin sekaan ja päätyy pesukoneeseen. Neljänkympin pesu, linkous ja kappasta vaan, koneesta putkahtaa ulos täydellinen neule - perheen lemmikkimarsulle.
Usein villan kutistustemppu on puhdas vahinko, mutta ei aina.

Ystäväni Elina vinkkasi käsityöohjeen pyykinpesukoneessa huovutetuista lapasista. Sitähän oli pakko heti kokeilla.

Lapasiin tarvitaan huopuvaa villalankaa, esimerkiksi Huopanen, ja paksut 6 mm neulepuikot. Puikoille luodaan 50 silmukkaa ja yhdistetään ne renkaaksi. Neulotaan lapaseen korkeutta oikeilla silmukoilla. Peukaloksi erotetaan kymmenen silmukkaa, johon poimitaan lisäksi viisi silmukkaa. Kun jättilapaset ovat valmiit, pannaan ne pyykkikoneeseen tavallisen 40 asteen vaatepyykin sekaan.

Jättitumput odottavat pesukoneeseen pääsyä.

 Kun pesuohjelma päättyy, kannattaa kosteat tumput venyttää heti omiin käsiin sopiviksi. Kuivaminen kestää yhden yön verran. Jos tykkää ompelusta, voi lapasten reunaan ommella sievän koristenauhan.

Tumput kutistuivat ja huopuivat pyykissä sopiviksi.