maanantai 17. helmikuuta 2014

Tassutteluvillasukat


Välttelin pitkään villasukkien neulomista, koska kuvittelin kantapään neulomisen vaativan jotain syvempää viisautta. Samalla kuitenkin fiilistelin kirjastossa salaa sukkakirjojen ihania malleja, kirjoneulesukkia ja palmikkovarsia. Lopulta keräsin sisuni ja päätin, että saatana. Nyt kyllä neulon yhdet sukat. Ei se voi niin vaikeaa olla.

Nörtti katsoo aina ensin apua netistä ja kappas, sieltä löytyi tämä perusteellinen opastusvideo kantapään neulomiseen. Apua sain myös silloisen työporukan neulekerhosta. Neuloimme porilaisessa Kirjakauppa-baarissa usein tyylikkäästi viinilasin, sipulirenkaiden ja maalaisranskalaisten äärellä. Sukkalankoihin saattoi jäädä rasvatahroja, mutta se oli hyvän tunnelman väärtiä. Puheenporinan lomassa sukat valmistuivat melkein itsestään.

Tassutteluvillasukat on kudottu Noro-langasta, jota hankin porilaisesta Lavikon lankakaupasta. Yksiin sukkiin kului kolme kerää lankaa. Vähemmälläkin olisi pärjännyt, jos olisi tinkinyt varsien pituudesta. Ehkä uskallan neuloa toisetkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti